Tilauksessa...

Keittiön pyöreän pöydän ympärille on tilauksessa neljä Eamesia sekä väitöslahjaksi saamani tämä. Eihän siinä mennyt kuin 3 vuotta... :)

Hassua, viime aikoina olen nähnyt paljon unia ystävistä, jotka olen kadottanut maailman tuuliin - ehkä törmäämme pian. Tosin melkoisen epätodennäköistä, kuka täältä kotoa tulisi katsomaan, kun en ole oikein muistanut mainostaakaan, että olemme muuttaneet...

Turhamaisuuksia?

Olen lapsosten kaitsemisen ja remontin keskellä onnistunut lukemaan myös pari Gloriaa, välillä kun on mukava paeta maailmaan, joka on mahdollisimman kaukana omasta. Jutut ovat luokkaa 'tänä keväänä tämä laukku ja nuo kengät ovat tosinaisen merkki', vaikka täytyy myöntää, että mukaan mahtuu myös ihan kiinnostavia juttuja kiinnostavista ihmisistä. No anyway, silmään pisti taas yksi laukkujuttu, jonka mukaan nyt on IHAN PAKKO saada keltainen, vihreä, punainen, sininen ja jos jonkin värinen laukku kevään tulon kunniaksi. En taida kuulua ihan tuohon Glorian tosinaisten kategoriaan, kun viime aikoina on ollut IHAN PAKKO ostaa radio jossa on cd-soitin ja iPod-telakka, muutama levy ei-niin-naisellista musiikkia (jos nyt on pakko lähteä mukaan stereotyypittelyyn) ja mielessä pyörivät lähinnä kattopaneelit ja toisen auton osto. Myönnetään, toisen (tai oikeastaan kolmannen) auton osto on varsinainen ekoteko (meidän Volkkari sitä vasta onkin!), mutta näin maalla asuessa huomaa nopeasti, että jos mielii kuljettaa lapsia jonnekin ja paremman puoliskoni pitäisi lähteä työmatkalle, niin kaksi autoa on vähän niinkuin must.

Mutta niistä laukuista. En siedä mitään Vuittoneita ym. mutta oranssi nahkalaukku on ollut kauan hakusessa. Kerran sellaisen löysin Kanadasta (olisi ollut se unelmalaukku), mutta tyhmyyksissäni (oikeasti!) en sitä ostanut, kun ajattelin sen silloin olevan turhan kallis. Olenpa sitä monen monta kertaa katunut... Kai minussakin sentään jotain naiselliseksi luokiteltavaa sitten on :)

Johan tässä menee hermot!

No niin, nyt kun keittiö on tilauksessa ja osa siitä jo maksettukin, niin eiköhän toimitusaika muuttunut huhtikuun loppuun. Miten kauan tässä pitää keittolevyllä ja mikroaaltouunilla väkertää?!?!?! Tosin aika hyväksi sitä on oppinut, tänään paistoimme laskiaisen kunniaksi banaanilättyjä ja keittojakin on helppo tehdä lähes käden käänteessä. Mutta kyllä minä sitä uunia kaipaan kuitenkin kovasti. Puuh, on sitten parasta olla hyvä keittiö.

Pikkumies O peuhasi tänään niin paljon lumessa, että pää oli ihan märkä ja tukka sitä myöten kikkaralla. Söpö! :) Laiskiainen nukkuu laiskiaisasennossa, pieni ihminen on vielä niin pieni, välillä sitä havahtuu ihmettelemään, että eihän tuo ole vielä neljää kuukauttakaan vanha.

Minä tykkään!

Tykätä-sana on kokenut kohtalokkaan inflaation facebookin myötä (jos joku nyt ei vielä tiedä, niin vihaan facebookia), niin kaunis ja käyttökelpoinen sana kuin onkin. Mutta facebookia uhmaten aion sitä käyttää :)

Oi miten paljon tykkään kuunnella ulkona riehuvaa myrskyä, kääriytyä peiton alle ja halia rakkaimpiani. Oi miten paljon tykkään taas valokuvata, kamerat löytyivät vihdoinkin muuttotavaroista :) Oi miten paljon tykkään suunnitella tulevaa, odottaa kesää ja ihmetellä. Oi miten paljon tykkään Fazerin Lontoon rae -suklaasta. Ja vaikka mitä.

Sitten on niitä -isin päätteisiä tykkäämisiä. Oi miten tykkäisin herätä aamulla aikaisin, keittää kahvit ja vain olla vähän aikaa. Oi miten tykkäisin mennä nukkumaan myöhään, katsoa ehkä jonkun ohjelman televisiosta, kuunnella musiikkia ja miettiä maailman menoa. Aamu- ja iltatorkulle mahdotonta. Ja kun lapsoset eivät mene sänkyyn jos iskä ja äiti eivät tule, niin ei oikein ole vaihtoehtoakaan. Joka ilta ajattelen, että nyt kun nämä tästä nukahtavat, niin menen ja kirjoitan kaikki kirjoittamattomat sähköpostit, keitän kupposen kuumaa ja luen lehden tai etsin internetin ihmeellisestä maailmasta ihmeellisiä juttuja. Mutta ei. Seuraava muistikuva on aamulta. Siinä meni sekin yö.

Tänään rakastuin...

... punaiseen nuhanenään
... valloittavaan hampaattomaan hymyyn
... pieneen päättäväiseen poikaan, jonka leuka silti vapisi, kun piti jäädä päivähoitoon
... auringonpaisteeseen
... ihan vain tähän hetkeen
... suurtalouskeittiöihin tarkoitettuun yleiskoneeseen

Ihanaa päivää kaikille!

Vihreää vastarintaa

Mainitsin kenties joskus, että pyrimme remontoimaan Teppalan mahdollisimman luonnollisin materiaalein, jotta talovanhuksesta tulisi taas hengittävä ja jotta se jaksaisi nähdä vielä monenmonta sukupolvea - jos nyt ihmiskunnalla kovin monta sukupolvea on jäljellä. Ahdistaa ajatus siitä, että itse me tässä olemme tuhoamassa maapalloa surkeilla valinnoillamme ja typerällä massakulutuksellamme. Joulun välipäivinä tuli monta hyvää conscious-raising dokumenttia kuluttamisesta; tiesittekö esim. että ranskalaisella tuoretukkutorilla kokonainen appelsiinilasti (yli 8000 kg) menee suoraan roskiin, jos mukana on pari liian kypsää appelsiinia? Siis yli 8000 kiloa appelsiineja on ensin tuotettu ja rahdattu järjettömillä kustannuksilla ja sitten se ei kelpaa kun kaikki appelsiinit eivät ole priimayksilöitä? Voi pyhä jysäys sentään. Tai että amerikkalaiset hampurilaisketjut heittävät joka päivä useita kymmeniä kiloja pakastettua lihaa ja kanaa pois vain sen takia, että asiakkaille on aina tarjottava tuoreita aineksia - niitä siis säilytetään vain päivä pakasteessa. Haloo, se on pakaste!!! Toinen syy on se, että asiakkaille ei saa koskaan sanoa, että joku tuote on loppu, joten kaikkea täytyy aina olla pakastettuna, vaikka sitä myytäisiin vain yksi rupuinen kappale kuukaudessa.

Suosikkidokumenttini 'Vihreä vastarinta' tuli myös uusintana, jossa esiteltiin esim. freeganismia ja vaihtoehtoisia tapoja elää ja asua. Haluaisin joskus kokeilla esim. asumista ekokylässä, joita on noussut viime vuosina mm. Kaliforniaan. Tai katsotaan nyt, miten ekologisen saamme Teppalasta tehtyä :) Kompostori on nyt haun alla, saisimme sitten ensi kesäksi hyvää ja vahvaa multaa kurpitsaviljelmälle.

En kyllä itse ole mikään malliesimerkki ekologisesta eläjästä, varsinkaan nyt kun ei ole keittiötä eikä kummoista tiskausmahdollisuutta, mutta aina voi tehdä jotain, vaikka vain ihan pientäkin, jotta tulevaisuus olisi luonnon kannalta parempi. Pikkumies O on hyvin sisäistänyt roskien idean - jos se on roska, se laitetaan roskiin. Toisaalta hän on ihan liian innokas kurkkimaan sisään kaikkiin eteen tuleviin roskakoreihin, varsinkin kun ei vielä tuota roskisdyykkauksen ideaa ymmärrä... Tosin olen hieman huolestunut hänessä kasvavasta kapitalistista - jos joku tavara on rikki tai loppu, niin "pitää mennä kauppaan ja ostaa uusi"... :)

Kaikenlaista

Istun kotitakki (kyllä, minulla on sellainen) päällä pöydän ääressä, syön jäätelöä ja katson, tai paremminkin kuuntelen, yksin Voice of Finlandia, pikkumies O:n suosikkiohjelmaa. Herra itse on nukkumassa pois pahaa oloa, flunssa iski koko perheeseen. Kunhan nyt pikkuneiti P säästyisi tältä, on jo tällä viikolla joutunut kestämään 3 rokotetta. Aika menee taas kerran vauhdilla ja näköjään vuosi vuodelta sitä pysyy huonommin perässä.  Pakkanen paukkuu ulkona vaikka olin jo vaipua epätoivoon kunnon talven saapumisen suhteen. En tosin muistanut, että pakkasella myös meikäläisen nenäverisuonet aukeavat valloilleen - ajelin tässä muutama päivä taaksepäin apteekkiin ja eiköhän kesken matkan alkanut nenä vuotaa verta kuin Niagaran putoukset kerrassaan. En oikein voinut pysähtyäkään ja yritin sitten parhaani mukaan tiirailla tuulilasista, etten aja kenenkään päälle. Siinä sitten apteekin pihaan päästyäni ihmettelin, että mitä helkkaria tässä nyt pitäisi tehdä, kun naama on veressä, kädet on veressä ja autossa ei ole yhden ainutta paperinpalaa. Tuli sitten pipo oikein hyötykäyttöön... Ai niin, täytyy muista pestä se :)

Olemme tietenkin joutuneet lämmittämään talovanhustamme oikein urakalla mutta lämmintä on riittänyt ihmeen hyvin. Ja ah sitä villasukkien ihanuutta - pienenä niitä vihasi (miksi näitä saa aina joululahjaksi?), nyt "aikuisena" villasukat ovat parhain lahja, mitä olla voi. Meikäläisestä kun ei ole kutojaksi, niin täytyy luottaa aina siihen, että joulupukki tuo ainakin yhdet villasukat.

Pakkaspäivät ovat tuoneet mukanaan myös ihanan auringon. Pienet, heikotkin auringonsäteet antavat toivoa kevään tulosta, jota kuitenkin aina niin kovasti tulee odotettua. Rakastan kunnon talvia, mutta ilman aurinkoa vaipuisin kokonaan talvihorrokseen.

Täytyy mennä katsomaan sitä reppanapesuetta.
-Rouva P