Perjantai

Antti-myrskyn kunniaksi sytytimme puuhellaan tulen. Ulkona näkyy vain valkoinen verho, nyt sitä pikkumiehen kaipaamaan lunta tulee. Emme taida päästä tänään kauppaankaan. Ei haittaa, pidetään sitten leivontapäivä!

Ei normia kummempaa

Tänään sataa lunta. Tykkään. Olen tehnyt vintillä löytöjä, siellä on laatikoissa kaikkea sellaista, mitä ei muista olevan olemassakaan. Viime aikoina olen kunnostautunut katsomalla yliluonnollisia tv-sarjoja, jostain syystä olen aina pitänyt niistä. Meille on pikkuneidin kanssa tullut tavaksi, että laitamme jonkun sarjan pyörimään, pikkuneiti tulee syliini ja heijaan häntä siinä niin kauan, että hän nukahtaa päiväunille. Viimeksi saimme päätökseen Afterlifen, joka parani jakso jaksolta. Täytynee hankkia 2. tuotantokausi. Nyt on menossa Fringen uusinnat. Harmittaa kovasti, kun en koskaan saanut hankittua X-Filesien kaikki kaudet-jättiboksia. Sitä voisin katsoa uudelleen ja uudelleen.

Lauantaina olisi Tuomiokirkolla joulutohinat, se voisi olla pikkumiehelle aika kova juttu. Ei ollakaan pitkään aikaan käyty. Olen monta viikonloppua miettinyt, että voisi lähteä kaupunkiin, kävellä ja katsella vain, mutta eipä tuotakaan ole saanut aikaiseksi. Tykkään katsella jouluvaloja ja koristuksia - ja siinä sivussa käydä vaikka kahvilla. Sen takia tykkään varmaan myös suurkaupungeista, kun niissä voi vain kulkea ilman päämäärää, katsella, kuunnella, haistella - ja aina vastaan tulee jotain mitä ei osaa odottaa.

Laiskojen tyttöjen tiistai

Tänään piti tehdä vaikka mitä. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että ajaisin pienimmäiseni kanssa ostamaan joulukalenteritarvikkeita ja jopa väsäisin ne tänään. Tarkemmin asiaa ajateltuani se projekti sai jäädä. Tänään taitaa olla vähän sellainen laiskojen tyttöjen tiistai - pikkuneiti P on nukkunut rokotusväsymystään pois, itse olen yrittänyt saada kirjakasojamme järjestykseen, eiväthän ne ole lojuneet lattialla kuin muutosta asti :) Aloitin myös tammikuun opetusurakan järjestämistä, vain huomatakseni että koko akateeminen elämäni on yhdellä muistitikulla, joka on tietenkin hukassa. Se siitä sitten. Ei juuri ota päähän.

Ja koska on laiskojen tyttöjen tiistai, ajattelin hemmotella tyttöäni laiskiaisten ruoalla, ranskanperunoilla. Pikkuneiti ei taida tietää mitään parempaa kuin uuniranskalaiset ja ovathan ne hyviä kun on paljon sinappia ja sipulia päällä.

Mutta arvatkaas mitä? Me olemme asuneet täällä melkein vuoden. Olisikohan se pikkujoulujen paikka? :)

Nyt joulutetaan!

Tänään aloimme jouluttaa oikein urakalla, kun retkeilimme Bauhausiin ja ostimme valkoisen joulukuusen ja siihen sopivaa tilpehööriä. Olin jostain saanut päähäni, että valkoinen sen olla pitää ja vaikka periaatteessa olenkin muovikuusia vastaan, niin oikeaa kuusta on hieman vaikea saada tässä vaiheessa säilymään jouluun asti. Koska kyllähän se kuusi pitää jo nyt laittaa :) Minulla oli monta vuotta pieni risukuusi edellisessä asunnossamme, johon olin suuresti kiintynyt (ja raahasin sen joka vuosi aina vain aikaisemmin olohuonettamme sulostuttamaan), mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Sehän unohtui muutossa vanhaan varastoomme! En ole antanut sitä itselleni anteeksi vieläkään :) Ehkä se olisi siellä vieläkin, mutta jotenkin tuntuu turhalta ajaa lähemmäs 1000 km vain sen kuusen takia (ja huomata että uudet asukkaat ovat heittäneet sen pois). Tosin ilman lapsia voisin sen tehdäkin...

Viikonloppuna kävimme ihmettelemässä joulupukkia ja ilotulitusta, taisivat molemmat joutua kategoriaan "hyvä mutta huono". Ei siis joulupukkia vielä tänä vuonna (onneksi). Pipareita olemme leiponeet jo moneen otteeseen, löysin pari vuotta sitten Divaanin joulunumerosta ohjeen, johon tulee mm. mustapippuria. Ihan älyttömän hyviä, jopa pikkumies O:n mielestä, joka muuten ei voi sietää pippuria. Paitsi silloin kun ei sitä huomaa.

"Vain Suomessa vihataan lapsia"

Näin kuuluu Riku Rantalan osuvan kolumnin otsikko. En oikeastaan voi olla eri mieltä. Olen viime aikoina pannut huvittuneena merkille, miten ihmiset esimerkiksi ravintoloissa välttelevät viimeiseen asti viereistämme pöytää. Onhan meillä kaksi huutavaa, kiljuvaa, rääkyvää ja ruokaa heittelevää lasta. Paitsi että nuo kauhukakarat pääsääntöisesti käyttäytyvät ravintoloissa kuin enkelit. Ja kenellä nyt ei olisi välillä paha mieli, julkisillakin paikoilla? Niin että ihan vaan kiusallammekin jatkamme käymistä ravintoloissa syömässä.

Muistan eräänkin tapauksen edelliseltä kotipaikkakunnaltamme. Olin vaihtamassa pienen, melkoisen vastahankaisen ihmisen vaippaa kaupan naistenvessassa, koska lastenvessa oli taas kerran vallattu ehkä sitä ei niin tarvitsevan toimesta. Vaikka vaippa saatiinkin jotenkuten päälle, housuista muodostui se viimeinen pisara. Olisin tarvinnut ainakin neljä lisäkättä, jotta housut olisi saatu pakotettua päälle, ja sen kyllä huomasi varmasti jokainen vessassa asioiva. Mutta mitä tekevät suomalaiset? Eivät mitään. Katsovat lähinnä inhoten, että miten tuokin on tuon kersansa tuonut AIKUISTEN  vessaan. Kunnes paikalle pelmahtaa joukko venäläisiä mummoihmisiä. He huomaavat tilanteen heti, yksi heistä nostaa kiukuttelevan lapsen minulta ja auttaa pukemaan housut alta aikayksikön. Teki mieli purskahtaa itkuun. Kiitollisuudesta.

Kyllä meillä suomalaisilla olisi opettelemista aika monessa asiassa. Paskaakin voidaan luontoon päästää huoletta vaikka mitkä ja määrät, mutta peiliin ei osata katsoa, koska eihän vika ole koskaan "minussa".

Juhlia ja teuraspenkkejä

Kaikesta sairastelusta huolimatta saimme juhlittua pikkuneiti P:n 1-vuotissyntymäpäiviä oikein kunniakkaasti. Suuri kiitos kaikille ihanista muistamisista ja tulkaa nyt käymään toistekin! Kyllä me joskus ne tupaantuliaisetkin pidetään, sitten 10 vuoden päästä... :)

Olemme taas ansiokkaasti lisänneet "romun" määrää, viime viikolla tuli hankittua huutokaupasta 1800-luvun teurastajanpenkki. Kyllä, ihan sellainen oikean teurastajan penkki, jossa on vielä jäljellä verijälkiä raukkaparkamistälie. Älkää kysykö, miksi sellainen piti saada. Mutta mahdottoman hieno se on, ainakin omasta mielestämme. Siinä sitten voi pilkkoa vaikka, ööö, kasviksia.