Näin kuuluu Riku Rantalan osuvan kolumnin otsikko. En oikeastaan voi olla eri mieltä. Olen viime aikoina pannut huvittuneena merkille, miten ihmiset esimerkiksi ravintoloissa välttelevät viimeiseen asti viereistämme pöytää. Onhan meillä kaksi huutavaa, kiljuvaa, rääkyvää ja ruokaa heittelevää lasta. Paitsi että nuo kauhukakarat pääsääntöisesti käyttäytyvät ravintoloissa kuin enkelit. Ja kenellä nyt ei olisi välillä paha mieli, julkisillakin paikoilla? Niin että ihan vaan kiusallammekin jatkamme käymistä ravintoloissa syömässä.
Muistan eräänkin tapauksen edelliseltä kotipaikkakunnaltamme. Olin vaihtamassa pienen, melkoisen vastahankaisen ihmisen vaippaa kaupan naistenvessassa, koska lastenvessa oli taas kerran vallattu ehkä sitä ei niin tarvitsevan toimesta. Vaikka vaippa saatiinkin jotenkuten päälle, housuista muodostui se viimeinen pisara. Olisin tarvinnut ainakin neljä lisäkättä, jotta housut olisi saatu pakotettua päälle, ja sen kyllä huomasi varmasti jokainen vessassa asioiva. Mutta mitä tekevät suomalaiset? Eivät mitään. Katsovat lähinnä inhoten, että miten tuokin on tuon kersansa tuonut AIKUISTEN vessaan. Kunnes paikalle pelmahtaa joukko venäläisiä mummoihmisiä. He huomaavat tilanteen heti, yksi heistä nostaa kiukuttelevan lapsen minulta ja auttaa pukemaan housut alta aikayksikön. Teki mieli purskahtaa itkuun. Kiitollisuudesta.
Kyllä meillä suomalaisilla olisi opettelemista aika monessa asiassa. Paskaakin voidaan luontoon päästää huoletta vaikka mitkä ja määrät, mutta peiliin ei osata katsoa, koska eihän vika ole koskaan "minussa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti