Päivän kohokohta: kohta saa kastaa korppuja kunnon kaffenplöröön! Muistan, kuinka pikkumies O:n kanssa kahvittelu oli täysin mahdotonta. Voi sitä ilon päivää, kun menin takaisin töihin ja sain nauttia kahvipaussista kunnolla! :) Pikkuneiti P sen sijaan vain seuraa kiinnostuneena vierestä kun äiti ryystää kahvia. Olen viime aikoina muutenkin ihmetellyt, miten kaksi samojen ihmisten jälkeläistä voi olla sekä niin samanlaisia että erilaisia. Onneksi. Pikkumies O harjoittelee ärrän sanomista, lienee oppinut hoitopaikan kavereiltaan, hoitaa innolla pääsiäisruohojaan, luuttuaa lattioita milloin milläkin (kyllä, meillä on melkoisen likaista), tekee ruokaa ja pesee pyykkiä omassa mielikuvitusmaailmassaan - ja on oppinut nukkumaan omassa sängyssään, ainakin muutaman tunnin yössä. Apua, mihin ne viimeiset kolme vuotta ovat menneet? Milloin meille on muuttanut niin iso poika? Pikkuneiti P mussuttaa sormiaan, hymyilee, jokeltaa ja ahmii kiinteää ruokaa - miten viidessä kuukaudessa voi kehittyä niin paljon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti