Hmmm...

Juuri kun pääsin kertomasta, että minulla on menossa taas yksi yliluonnollisia asioita käsittelevä sarjamaratoni, niin eiköhän ilmestymässä ole tämä - "based on stories of the supernatural". Can't wait! :)

Itsenäisyyspäivän "lomat" vietimme mökillä ja olin päättänyt leipoa sinne Nigellan guinnesilla maustetun joulukakun. Sainkin sen sitten väkerrettyä ja lähdön koittaessa pakkasin sen typeryyksissäni lattialle kaikkien muiden matkatavaroiden joukkoon. Vähän ajan kuluttua aloin ihmetellä, miksi on niin hiljaista, kun pikkuneiti P:n pitäisi kyllä pitää itsestään elämää - ja kummallista rapinaakin kuuluu. Meninpä sitten katsomaan, niin eiköhän pikkuneiti istu sen kakun päällä! Siinä kohtaa ei naurattanut yhtään, vaikka näin jälkeenpäin kakku onkin jo ristitty Pyllypiirakaksi. Ja hyväähän se oli takapuolen kuvallakin varustettuna :)

Perjantai

Antti-myrskyn kunniaksi sytytimme puuhellaan tulen. Ulkona näkyy vain valkoinen verho, nyt sitä pikkumiehen kaipaamaan lunta tulee. Emme taida päästä tänään kauppaankaan. Ei haittaa, pidetään sitten leivontapäivä!

Ei normia kummempaa

Tänään sataa lunta. Tykkään. Olen tehnyt vintillä löytöjä, siellä on laatikoissa kaikkea sellaista, mitä ei muista olevan olemassakaan. Viime aikoina olen kunnostautunut katsomalla yliluonnollisia tv-sarjoja, jostain syystä olen aina pitänyt niistä. Meille on pikkuneidin kanssa tullut tavaksi, että laitamme jonkun sarjan pyörimään, pikkuneiti tulee syliini ja heijaan häntä siinä niin kauan, että hän nukahtaa päiväunille. Viimeksi saimme päätökseen Afterlifen, joka parani jakso jaksolta. Täytynee hankkia 2. tuotantokausi. Nyt on menossa Fringen uusinnat. Harmittaa kovasti, kun en koskaan saanut hankittua X-Filesien kaikki kaudet-jättiboksia. Sitä voisin katsoa uudelleen ja uudelleen.

Lauantaina olisi Tuomiokirkolla joulutohinat, se voisi olla pikkumiehelle aika kova juttu. Ei ollakaan pitkään aikaan käyty. Olen monta viikonloppua miettinyt, että voisi lähteä kaupunkiin, kävellä ja katsella vain, mutta eipä tuotakaan ole saanut aikaiseksi. Tykkään katsella jouluvaloja ja koristuksia - ja siinä sivussa käydä vaikka kahvilla. Sen takia tykkään varmaan myös suurkaupungeista, kun niissä voi vain kulkea ilman päämäärää, katsella, kuunnella, haistella - ja aina vastaan tulee jotain mitä ei osaa odottaa.

Laiskojen tyttöjen tiistai

Tänään piti tehdä vaikka mitä. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että ajaisin pienimmäiseni kanssa ostamaan joulukalenteritarvikkeita ja jopa väsäisin ne tänään. Tarkemmin asiaa ajateltuani se projekti sai jäädä. Tänään taitaa olla vähän sellainen laiskojen tyttöjen tiistai - pikkuneiti P on nukkunut rokotusväsymystään pois, itse olen yrittänyt saada kirjakasojamme järjestykseen, eiväthän ne ole lojuneet lattialla kuin muutosta asti :) Aloitin myös tammikuun opetusurakan järjestämistä, vain huomatakseni että koko akateeminen elämäni on yhdellä muistitikulla, joka on tietenkin hukassa. Se siitä sitten. Ei juuri ota päähän.

Ja koska on laiskojen tyttöjen tiistai, ajattelin hemmotella tyttöäni laiskiaisten ruoalla, ranskanperunoilla. Pikkuneiti ei taida tietää mitään parempaa kuin uuniranskalaiset ja ovathan ne hyviä kun on paljon sinappia ja sipulia päällä.

Mutta arvatkaas mitä? Me olemme asuneet täällä melkein vuoden. Olisikohan se pikkujoulujen paikka? :)

Nyt joulutetaan!

Tänään aloimme jouluttaa oikein urakalla, kun retkeilimme Bauhausiin ja ostimme valkoisen joulukuusen ja siihen sopivaa tilpehööriä. Olin jostain saanut päähäni, että valkoinen sen olla pitää ja vaikka periaatteessa olenkin muovikuusia vastaan, niin oikeaa kuusta on hieman vaikea saada tässä vaiheessa säilymään jouluun asti. Koska kyllähän se kuusi pitää jo nyt laittaa :) Minulla oli monta vuotta pieni risukuusi edellisessä asunnossamme, johon olin suuresti kiintynyt (ja raahasin sen joka vuosi aina vain aikaisemmin olohuonettamme sulostuttamaan), mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Sehän unohtui muutossa vanhaan varastoomme! En ole antanut sitä itselleni anteeksi vieläkään :) Ehkä se olisi siellä vieläkin, mutta jotenkin tuntuu turhalta ajaa lähemmäs 1000 km vain sen kuusen takia (ja huomata että uudet asukkaat ovat heittäneet sen pois). Tosin ilman lapsia voisin sen tehdäkin...

Viikonloppuna kävimme ihmettelemässä joulupukkia ja ilotulitusta, taisivat molemmat joutua kategoriaan "hyvä mutta huono". Ei siis joulupukkia vielä tänä vuonna (onneksi). Pipareita olemme leiponeet jo moneen otteeseen, löysin pari vuotta sitten Divaanin joulunumerosta ohjeen, johon tulee mm. mustapippuria. Ihan älyttömän hyviä, jopa pikkumies O:n mielestä, joka muuten ei voi sietää pippuria. Paitsi silloin kun ei sitä huomaa.

"Vain Suomessa vihataan lapsia"

Näin kuuluu Riku Rantalan osuvan kolumnin otsikko. En oikeastaan voi olla eri mieltä. Olen viime aikoina pannut huvittuneena merkille, miten ihmiset esimerkiksi ravintoloissa välttelevät viimeiseen asti viereistämme pöytää. Onhan meillä kaksi huutavaa, kiljuvaa, rääkyvää ja ruokaa heittelevää lasta. Paitsi että nuo kauhukakarat pääsääntöisesti käyttäytyvät ravintoloissa kuin enkelit. Ja kenellä nyt ei olisi välillä paha mieli, julkisillakin paikoilla? Niin että ihan vaan kiusallammekin jatkamme käymistä ravintoloissa syömässä.

Muistan eräänkin tapauksen edelliseltä kotipaikkakunnaltamme. Olin vaihtamassa pienen, melkoisen vastahankaisen ihmisen vaippaa kaupan naistenvessassa, koska lastenvessa oli taas kerran vallattu ehkä sitä ei niin tarvitsevan toimesta. Vaikka vaippa saatiinkin jotenkuten päälle, housuista muodostui se viimeinen pisara. Olisin tarvinnut ainakin neljä lisäkättä, jotta housut olisi saatu pakotettua päälle, ja sen kyllä huomasi varmasti jokainen vessassa asioiva. Mutta mitä tekevät suomalaiset? Eivät mitään. Katsovat lähinnä inhoten, että miten tuokin on tuon kersansa tuonut AIKUISTEN  vessaan. Kunnes paikalle pelmahtaa joukko venäläisiä mummoihmisiä. He huomaavat tilanteen heti, yksi heistä nostaa kiukuttelevan lapsen minulta ja auttaa pukemaan housut alta aikayksikön. Teki mieli purskahtaa itkuun. Kiitollisuudesta.

Kyllä meillä suomalaisilla olisi opettelemista aika monessa asiassa. Paskaakin voidaan luontoon päästää huoletta vaikka mitkä ja määrät, mutta peiliin ei osata katsoa, koska eihän vika ole koskaan "minussa".

Juhlia ja teuraspenkkejä

Kaikesta sairastelusta huolimatta saimme juhlittua pikkuneiti P:n 1-vuotissyntymäpäiviä oikein kunniakkaasti. Suuri kiitos kaikille ihanista muistamisista ja tulkaa nyt käymään toistekin! Kyllä me joskus ne tupaantuliaisetkin pidetään, sitten 10 vuoden päästä... :)

Olemme taas ansiokkaasti lisänneet "romun" määrää, viime viikolla tuli hankittua huutokaupasta 1800-luvun teurastajanpenkki. Kyllä, ihan sellainen oikean teurastajan penkki, jossa on vielä jäljellä verijälkiä raukkaparkamistälie. Älkää kysykö, miksi sellainen piti saada. Mutta mahdottoman hieno se on, ainakin omasta mielestämme. Siinä sitten voi pilkkoa vaikka, ööö, kasviksia.

Holy cow, we have snow!

Eli tulihan se sieltä, se lumi. En nyt ihan näin pian odottanut, mutta toisaalta en muistanut, miten paljon pidän lumesta. Olen usein miettinyt, pystyisinkö elämään jossain sellaisessa maassa, jossa ei olisi lumitalvea. En tiedä.

Tulipa siis kiire kaivaa esille talvipalttoota, talvikenkää, pipoa, hanskaa ja kaulaliinaa. Kai ne talvirenkaatkin pitäisi vaihtaa... :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lunta odotellessa

Tänään oli maa kuurassa ensimmäistä kertaa.
Isommalla lapsellani on flunssa. Me vaan rakennetaan ritarilinnoja Legoista ja katsotaan Late Lammasta. Ei jaksettu mennä liikkariin.
Pienemmällä lapsellani on räjähtänyt tukka. Ja kova into maistaa kaikkea uutta. Tiedän, että homejuustoa ei neuvolassa juurikaan arvosteta...
Tänään(kin) juotiin glögiä ja syötiin pipareita.
Tänään(kään) en ole ehtinyt haravoimaan.
Sain sentään tehtyä makaronilaatikkoa.
Haluaisin leipoa viikonlopuksi jotakin hyvää. Tosin en ole vielä toipunut viime viikonlopun tyrnipannacotasta, oli niin hyvää.
Ja ai niin, eilen meillä oli avokadopastaa. Herre gud!

Oletteko muuten kuunneelleet uutta Rinneradiota? Oi.

Joulu avattu

Tänään laitoin ensimmäiset jouluvalot ikkunalle. Ihan vaan yövaloksi... :) Kävimme myös pitkästä aikaa Ikeassa - lihapullia en pysty edelleenkään syömään, ne olivat niitä vakkarisyömisiä silloin kun keittiötä ei vielä ollut mailla eikä halmeilla. Ja tänään teimme ihka ensimmäistä kertaa panna cottaa, tyrnisellaista, ja voi kun siitä tuli hyvää!

Huomenna arki ja ihanat rutiinit.

Ei ihan Elovena-tyttö tälläkään saralla

Pitkästä aikaa ajattelin tarjoilla teille rakkaat lukijat musiikkiaiheisen postauksen. Nimittäin kävi niin, että viikonloppuna rakas ystäväni T kysyi, että oletkos kuullut tällaisesta Anterosta. No en ollut kun en niin kovin seuraa suomalaisen musiikin kehitystä (tai kehittymättömyyttä), mutta nyt kyllä tuli vastaan sellainen, jota suosittelen ihan teille kaikille. Kiitos T!!! Koska olen kovin valikoiva musiikin suhteen, en juuri koskaan kuuntele radiota - sieltä ei mielestäni tule mitään muuta kuin tarkkaan laskelmoitua, teinityttöjen ja -poikien "laulamaa" roskaa, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin tehdä rahaa. Noin karrikoidusti sanottuna. No, jos nyt yrittää elättää itsensä musiikilla, niin tottakai sillä on tarkoitus tehdä rahaa, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja Anteron tutkiminen vei tieni Siinaihin - kaikkien näiden takana ovat jossain määrin myös herrat bändistä Zebra and Snake, meirän kylän pojat.

Kun joskus nuorena tyttönä ensimmäisen kerran kuulin Mike Oldfieldistä, olin täysin myyty. Ei ehkä se helpoin valinta teinitytön musiikiksi. But that's me, en nyt tarkalleen muista, miksi ystäväni nuoruusaikoina kutsuivat musiikkimakuani, olikohan se "hiimailumusiikki"?!?!?! Toki olen oman osuuteni kuunnellut kasari- ja ysärimusiikista Madonnoineen, Dingoineen, italodiskoineen sun muineen, mutta mikään niistä ei ole pysynyt vuosikymmeniä mukana, useimmat eivät edes muutamaa kuukautta. Eniten levylautasella pyörii elektroninen musiikki ja proge: rauhalliseen chilloutiin ja elektroon palaan aina ja herra P:n myötä ovat sieluuni sujahtaneet mm. Porcupine Tree ja Godspeed You! Black Emperor. Ja yksi ehdoton suosikkini on Natacha Atlas, vaikka nyt mentiinkin jo maailmanmusiikin puolelle.

Ja kumma kyllä, pidän myös klassisesta musiikista. Itse asiassa löydän paljon hyvää klassista musiikkia televisiosarjoista ja elokuvista, niin vähän kuin niitä ehdinkin seurata. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani on Hannibalin soundtrack - hrrrr, siitä menee vilunväreet. Uskallan myös sanoa, että en ole koskaan ymmärtänyt esim. Beatlesin ja Rolling Stonesin "suuruutta" - tästä saisin varmasti monelta taholta piiskaa, mutta se musiikki ei ole koskaan millään tasolla koskettanut minua.

Viikonloppuna tuli tehtyä löytöjä myös muuten: lapsille uudenveroisia haalareita ja kuomia kirppiksiltä ja tosi löytö, Arabian Singapore-lautasia. Niinkuin sitä tavaraa ei olisi jo tarpeeksi... )

Verta ja suolenpätkiä uunissa

Ja kananuggetteja. Yummy, Nigellan reseptillä tehtyjä herkkuja - vaikka ne ovatkin lastenkutsuille tarkoitettuja, niistä on tainnut tulla meidän aikuisten viikonloppuruokaa :) Olisi muuten myös oivaa Halloween-ruokaa. Kannattaa kokeilla!

Pikkumies O:lla alkoi syysloma rankkasateen ja kovan tuulen merkeissä. Tavallaan pidän lokakuun myrskyistä, on ihana kääriytyä sohvalle peiton alle, sytyttää kynttilät ja katsoa vaikka yhtä suosikkisarjaani Lewista. Tai olisi. Harvemmin tuo tosin on mahdollista.

Viikonloppuna pakataan ja suunnataan kohti mummulaa. Sitä ennen kyllä lupasimme pikkumies O:lle käydä vielä Tuomiokirkossa katsomassa ritarihaarniskoita - ja syömässä Dennis-sedällä. Jokaiselle siis jotakin.

Hyvää viikonloppua!

Taas uusi viikko

Pidän rutiineista, jotka maanantai tuo tullessaan. Ylös, pesulle, kahvinkeittoon. Lapset saavat myös arkiaamuisin nukkua vähän pidempään, tosin usein heitä ei kiinnosta. Pikkuneiti P avaa silmänsä, hymyilee ja tättättää. Pikkumies O:lla on kiire katsomaan Pikku Kakkosta tai mieluiten Utelias Viliä, mutta kotitonttu on toviksi piilottanut kaikki Vilit, se kun alkoi hallita pikkumiehen elämää vähän liikaa. Mutta arki tuo tutut turvalliset toimet joka päivälle ja viikonloppuisin voikin sitten keksiä jotain muuta. Lauantaina kävimme Tuomiokirkossa, se kun taitaa olla pikkumies O:n toplistalla ykkösenä tällä hetkellä. Siellä kun on niitä ritarihaarniskoita ja se on kova juttu se. Ja ritarihaarniskoita sitten leikittiin kotonakin komerosta kaivetuilla myssyillä ja hanskoilla. Viikonloppuna pikkuneiti P pääsi huimaan 11 kuukauden ikään ja kohta päästään juhlimaan niitä ihan oikeita synttäreitä. Vaikka en kyllä ymmärrä, miksi juhliminen pitää aina säästää johonkin "oikeaan juhlaan", miksei sitä voisi juhlia ihan juhlimisen ilosta.

Viime aikoina olen pohtinut, voisiko jouluvaloja jo laittaa ikkunaan. On niin pimeää ja olisi kiva olla jonkinlainen tunnelmavalaistus, kun tuo valaistuspuoli on muuten(kin) ihan vaiheessaan. Ja oikeastaan kaikki muukin, pihan saimme sentään kaivettua auki ystävällisen naapurin avustuksella ja nyt siihen tulee kunnon kivetty polku, ettei tarvitse rämpiä rapakossa polvia myöten niinkuin viime talvena.

Ai niin, olen monta kertaa pohtinut, miksi ihmeessä kahvilat, ravintolat, kaupat ym. eivät voisi sunnuntaisinkin aueta aikaisemmin kuin klo 12. Tiedän, se on se laki, mutta mitäs jos heitettäisiin kaikki sellaiset romukoppaan ja lähestyttäisiin asiaa maksavien asiakkaiden kannalta. Meillä kun herätään aika usein siinä seitsemän kieppeillä myös sunnuntaisin ja jo yhdeksän aikaan kaikki hyppivät seinille ja aika usein tulee mieleen, että nyt voisi lasten kanssa vaikka lähteä jonnekin, jos vain joku paikka olisi auki. Pikkumies O:sta on kehkeytynyt melkoinen herkkusuu ja pikkuneiti P ei vielä välitä, missä ollaan, joten ihan mielellään sitä kävisi jossain. Ja jotenkin en jaksa uskoa, että meidän perhe on ainoa, joka ajattelee näin. Juu tiedän, voihan sitä leikkiä ulkona, käydä metsässä, piirtää, askarrella, muovailla ja tehdä herra ties mitä, mutta ENTÄS JOS SITÄ KUITENKIN HALUAISI LÄHTEÄ JOHONKIN? Ja ihan turha tulla sanomaan, että se tulee kauppiaille kalliiksi, kyllä markkinatalous hoitaa homman kauppiaiden taskuihin ihan varmasti. Ja vielä yksi ihmetyksen aihe: miksi ihmeessä kukaan ei ole perustanut esim. kahviloita, joihin voi oikeasti mennä lasten kanssa, tyyliin Berliini? Vink vink, vai täytyykö tässä itse perustaa sellainen?

Aamupesulla ruuhkaa

Torstai on minulle siivouspäivä. Inhoan jo ajatustakin siitä, että joutuisin siivoamaan viikonloppuna - ja perjantai lasketaan viikonlopuksi. Joten torstai on tästä ja varmaan jostain muustakin syystä valikoitunut imurointi- ja lakanoidenvaihtopäiväksi. Tosin tällä hetkellä on syytä imuroida useamminkin, kun pikkuneiti P luuttuaa lattioita ympäriinsä ja laittaa kaiken eteen tulevan suuhunsa. Mutta että ei siis kovinkaan jännittävää tekemistä tälle päivälle. Aamulla tosin koettiin dramaattisia hetkiä, kun herra P kömpi sängystä aamupesulle. Ihmettelin vähän, että kylläpäs ne ovet nyt paukkuvat, kun herra P ei muuten ole ovenpaukuttajasorttia laisinkaan. Ajatus ei kuitenkaan prosessoitunut sen pidemmälle, kunnes herra P tuli takaisin. Oli näet käynyt niin, että myös muuan Herra Hiiri oli jonottanut aamupesulle. Meillä kun on katto auki niin sieltä on mukava töpsyttää lämmittelemään suihkun alle. Ja myönnettäköön, ehkä ne yöt ovat jo vähän vilpoisia. Mutta jos ei nyt enää toista kertaa tultais, jooko?

Voihan luumu!

Näin herra P kuvaili luumusatoamme - ja kuinkas muuten sitä voisi kuvailla. Onneksi saimme lisäpakastimen... Olemme myös retkeilleet puolukkaan, parin tunnin saldona lähemmäs 30 litraa marjoja. Niitäkin on sitten pakkaseen ahdettu. Mutta silti tekisi mieli mennä uudestaan, meidän perheessä kyllä marjat ja mehut kuluvat vauhdilla.

Pikkuneiti P:stä on kehittynyt hampyyri eikä uni meinaa maittaa. Pikkumies O sitä vastoin nukkuisi sitäkin enemmän - ainakin aamuisin. Itsekin tahtoisin mutta tänään päätin päiväunien sijaan aloittaa SITÄ kirjaa, mistä kaikki ovat ainakin lehtien mukaan kohisseet koko kesän (go figure out yourself). No, ainakin se on hyvin koukuttava :)

Näen säännöllisen epäsäännöllisesti unta olevani rockkonsertissa - en tiedä, onko siinä mitään sen kummempaa sanomaa, mutta jossakin olisi kiva käydä. Ettei ihan hukkuisi tähän lapsiperheen ja "mitääntekemättömyyden" (siis pyykinpesun, tiskarin lataamisen, imuroimisen, ruoan laittamisen, syöttämisen, vaipanvaihdon ja "äitiäitiäidin") arkeen. Any ideas? Ja ilmaiseksi, please.

Keittiöstä kuuluu "miten näitäkin nyt näin paljon tuli". Niin, niitä luumuja.

Kaikki on taas raiteillaan

Syksy. Hmph. En tykkää - vielä. Tai ainakin niiden ihmisten mielestä on vissiin syksy, jotka tarkistavat sen ajankohdan joka vuosi kalenterista. "Nyt on elokuu, koulut ovat alkaneet, lomat loppuneet - on siis syksy." Myönnettäköön, pikkumies O meni takaisin hoitoon, herra P aloitti työt (eikä muistanut että on oikeasti vielä vanhempainvapaalla, hih :)) ja minä jäin pikkuneiti P:n kanssa ihmettelemään. Eli näillä mittareilla mitattuina on kai sitten syksy. Mutta aurinko paistaa, pyykit kuivuvat narulla tuulessa ja remontti on siinä vaiheessa mihin se kesän alkaessa jäi. Siis mitähän minä tässä nyt yritän sanoa? Aivot ovat vissiin vielä kesäteloilla :) Kesä siis jatkuu, vaikka elämä on palannut takaisin rutiineihin. Vilja kypsyy naapuripellolla, omenat pompsahtelevat puusta ja karviaisia on hillottu urakalla. Enää on jäljellä herukat, luumut, ööh, kaikki ne mistä ei tiedä mitä ne ovat ja mustikassakin pitäisi vielä käydä. Ou jee!

Mansikka-aika

Kävimme tänään hakemassa biodynaamiselta tilalta laatikollisen mansikoita. Vaikka jossain määrin luomu-uskovainen olenkin, halusin myös testata, miten biodynaamiset mansikat eroavat/eivät eroa tehoviljellyistä mansikoista. No, olivat ainakin aikuiselämäni parhaat mansikat, vaikka olihan niillä hintaakin. Ihanan punaisia, kypsiä ja virheettömiä, makeita ja kaikin puolin niin täydellisiä kuin voi meikäläisen maailmassa olla. Nyt ne ovat sitten pakkasessa, kun täytyy säilöä kesän muistoja talvea varten. Seuraavasta laatikosta tehdäänkin sitten hilloa.

Pikkumies O kävi tänään ensimmäisen kerran tänä vuonna meressä uimassa. Ja oppi toissapäivänä ajamaan pyörällä. Voi sitä jalkojen sätkytystä, kun pyörällä pitää ajaa unessakin :)

Maailmanlopun kauneusihanteista

Nyt on pakko avautua tästäkin asiasta. Lopullinen ärsyyntyminen lähti siitä, kun kuulin, että pikkumies O:n leikkikaverille, 4-vuotiaalle tytölle, oli neuvolan vuositarkastuksessa sanottu, että "nyt pitää sitten alkaa vahtia, ettei paino nouse". Voi hyvää päivää!!! Ihminen on 4 vuotta, 104 cm ja 18 kiloa, hoikka kuin mikäkin rimppakinttu. Mikä tätä maailmaa vaivaa? Joka puolella töhötetään siitä, miten paljon nykyajan nuorilla on ulkonäköpaineita ja syömishäiriöitä - no miksiköhän, jos jo neuvolassa aloitetaan "paino ei saa nousta" -propaganda? Itse uskon, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikenlainen vahtiminen lopetettaisiin ja keskityttäisiin siihen, miten meillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Oltaisiin ihan tyytyväisiä siihen mitä on eikä puhistaisi siitä, miten voisi olla, tai miten "pitäisi" olla. Ja ai että otti päähän, kun eräskin pinnalla oleva nuori naislaulaja kommentoi eräässä naistenlehdessä jäätelönsyömisestään, että ihme kun ei ole tämän läskimpi. TÄMÄN LÄSKIMPI?!?!?! Sietäisikin olla 20 kiloa läskimpi, ettei näyttäisi anorektiselta. Onneksi itse olen päässyt jo sen ikäiseksi/sen verran sinuiksi itseni kanssa, että tiedän, että rakastan ruokaa, eritoten kaikkea makeaa, ja se näkyy, mutta tällä hetkellä olen siihen ihan tyytyväinen.

No, tämäkin vatvominen loppuu viimeistään silloin, kun maapallo ei jaksa tuottaa enää ruokaa niin paljon, että sillä voitaisiin ruokkia kovinkaan suurta osaa maapallon väestöstä. Synkimpien ennusteiden mukaan se aika alkaa jo kymmenen vuoden kuluttua. Mitäs sitten vatvotaan, sitä kun kaikki ovat liian laihoja?

Sunnuntaina

Uunista tuli ulos pellillinen paahdettuja uusia perunoita. Kahvin kanssa on vihdoinkin raparperi-mansikka-vanilja-valkosuklaapiirakkaa. Soittimessa soi miljoonatta kertaa Silkkii - pikkumies O:n lempikappale. Pikkuneiti P kuumeilee, liekö hampaat vai melkein koko perheen kaatanut kesäflunssa. Pikkumies O kokeilee triljoonatta kertaa rajojaan, vaikka onkin omien sanojensa mukaan lopettanut pöllöilyn kokonaan. Edessä odottaa tutkimussuunnitelman kirjoittaminen työpaikkahakemusta varten.  Ja se iänikuinen pyykkivuori - ja iänikuinen siivousprojekti. Silti on ihana sunnuntai.

Kohta jäädään kesälomalle!

Huhhuijakkaa, kesän suururakka (se juhla sellainen) saatiin kunnialla juhlittua ja täytyy sanoa, että oikein oli mukavata. Ja oli mukavata käydä vanhassa kotikaupungissa, hassua, miten erilaiselta se näytti nyt kun siellä ei enää asu. Kaipa me tästä taas jossain välissä siellä piipahdamme :)

Remonttipuolella on nyt kesätauon paikka, katsotaan, milloin jatketaan. Nyt kun on keittiö toimintavalmiudessa, niin ei sitä niin muuta osaa kaivatakaan - ainakaan vielä. Niin no, se lämmitys olisi ihan kiva, se kun meni rikki tuossa muutama viikko sitten...

Olen jo useamman päivän ajan yrittänyt tehdä tätä, mutta kumma kyllä yleiskone ei osaa itse kävellä yläkerran romukasasta alakertaan eikä raparperit tule kolkuttelemaan ovelle - niitä olisi tuolla saunan takana pilvin pimein, kun vain saisi aikaiseksi hakea. Jos joku kaipaa raparpereja, niin tervetuloa hakemaan!

Jonkinlaisia lomasuunnitelmiakin olen yrittänyt tehdä, mutta joko sitä nyt jo uskoisi, että se on ihan turhaa puuhaa, ikinä eivät ole mitkään suunnitelmat pitäneet paikkaansa tai ylipäätään onnistuneet. Mutta että jos nyt saisi vaikka käytyä miniristeilyllä TAI EDES käytyä katsomassa tämän.

Hyvää kesää kaikille, kertoillaan kuulumisia kun ehditään!

Olemme...

...istuttaneet kurpitsoita, kirsikkapuita, omenapuita ja päärynäpuita - niinkuin vanhoja ei olisi jo tarpeeksi... :)
...opetelleet huutamaan - siis se pienin meistä
...olleet pyörryksissä kaikesta siitepölyn määrästä
...kaivaneet, tonkineet ja raivanneet pihaa
...nauttineet auringosta ja lämmöstä
...opetelleet käyttämään alushousuja - siis se toiseksi pienin meistä

Kesä on ihana!

Hyväosaisten juhla?

Olemme menossa koko konkkaronkan kera kesäkuun alussa juhlimaan pariksi päiväksi entiseen kotikaupunkiimme. Kyseessä on "arvokas akateeminen juhla" ja valmistautumisen tulee olla sen mukaista - tarkoittaa siis että pukukoodi ja käyttäytyminen on tarkasti määritelty. Itselläni on vähän (no, melkoisesti) ristiriitaisia tuntemuksia koko juhlaa kohtaan - on hienoa, että saa joskus pukeutua kunnolla ja meitä (oletettavasti) pidetään kuin kukkaa kämmenellä (jää nähtäväksi), mutta aina välillä käy suorastaan oksettamaan koko kekkalointi. En sitten yhtään tykkää mistään pönöttelyjuhlista, saati että ne vaativat osallistujilta mielestäni kohtuutonta taloudellista panostusta. Juuri tänään varhaisen aamun tunteina räknäilin että tähän mennessä olemme panostaneet juhlaan lähemmäs 3000 euroa (silläkin rahalla olisi saanut melkoisen hienon kylpyhuoneen, sitä kun pitäisi seuraavaksi alkaa tehdä). Voitteko kuvitella? Pitää olla iltapukua, vierailupukua, frakkia, tummaa pukua, mustaa akateemista pukua, hattua, miekkaa, jos jonkunlaista kenkää jne., saati sitten että lisäksi tulee majoitus, matkat, lastenhoito, kampaaja, meikkaus ym. mitä vaan voitte keksiä. Ymmärrän hyvin, että monella ei ole mahdollisuutta osallistua juuri kustannusten takia. Onko tästä nyt siis tarkoituksella tehty ns. hyväosaisten juhla? Ja jos kuka nyt kehtaa tulla sanomaan, että minulla on juhlassa vääränlaiset kengät, niin täältä pesee kyllä sitten tilitystä - yhtään kenkää tai pukua en enää mene ostamaan. Ja tässä voisivat juhlanjärjestäjät mennä myös vähän itseensä: koko juhlan huipennus, juhlaillallinen, pidetään OPISKELIJARAVINTOLASSA!!! Eihän sinne tule kuin esim. Alexander Stubb vastaanottamaan kunniatohtoriuden... Että jos osallistujilta vaaditaan, niin pitäisi sitten vaatia myös järjestäjiltä.

Kohta kokeillaan!

She's here!!! Keittiö siis. Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa - mutta kyllä kannattikin. Kaikki näyttää, vaikka itse sanonkin, tosi hyvältä, ja resepti reseptin perään on ladottu pöydälle kokeiltavaksi. Tosin sähkömiestä saa odottaa vielä pari viikkoa... Joten ei kai sittenkään mitään niin uutta taivaan alla, pinnaa pitää vieläkin pidentää :)

Sunnuntaiaamun keskusteluja

Pieni poikamme tuli kylpyhuoneeseen keskustelemaan henkeviä kanssani.
"Äiti, mitä tuo on?"
"Tämä on kasvovettä."
"Äiti, mitä tuo on?"
"Tämä on silmänympärysvoidetta." (Neljänkympin kriisi iskemässä.)
"Minä en tarvitse vielä, kun olen niin pieni."
"Et niin, sitten isona voi laittaa."
"Niin, sitten kun on iso pylly ja iso pippeli."

Mitäs siihen sitten sanomaan, pienen pojan ajattelu oli oikein loogista.

Kaffenplörö on valmista!

Päivän kohokohta: kohta saa kastaa korppuja kunnon kaffenplöröön! Muistan, kuinka pikkumies O:n kanssa kahvittelu oli täysin mahdotonta. Voi sitä ilon päivää, kun menin takaisin töihin ja sain nauttia kahvipaussista kunnolla! :) Pikkuneiti P sen sijaan vain seuraa kiinnostuneena vierestä kun äiti ryystää kahvia. Olen viime aikoina muutenkin ihmetellyt, miten kaksi samojen ihmisten jälkeläistä voi olla sekä niin samanlaisia että erilaisia. Onneksi. Pikkumies O harjoittelee ärrän sanomista, lienee oppinut hoitopaikan kavereiltaan, hoitaa innolla pääsiäisruohojaan, luuttuaa lattioita milloin milläkin (kyllä, meillä on melkoisen likaista), tekee ruokaa ja pesee pyykkiä omassa mielikuvitusmaailmassaan - ja on oppinut nukkumaan omassa sängyssään, ainakin muutaman tunnin yössä. Apua, mihin ne viimeiset kolme vuotta ovat menneet? Milloin meille on muuttanut niin iso poika? Pikkuneiti P mussuttaa sormiaan, hymyilee, jokeltaa ja ahmii kiinteää ruokaa - miten viidessä kuukaudessa voi kehittyä niin paljon?

Ilonaiheita juuri nyt

*Keittiö-olohuoneen lattianteko edistyy vauhdilla - siitä tulee älyttömän hieno!!!*
*Laiskiainen juttelee ja leikkii niin innoissaan*
*Pikkuisellani, sillä isommalla, on huikea mielikuvitus*
*Kuulin rakkaasta ystävästä pitkästä aikaa*
*Kevät tulee kohisten*
*Saan olla vielä kotona pienempäni kanssa*
*Pikkumies tykkää olla hoitopaikassa ja leikkiä uusien kavereidensa kanssa*
*Jaksan olla enemmän hereillä - talvihorros siis hellittää :)*

Ja kohta saan ruokaa. :)

Eipä tässä ihmeempiä

Viime aikoina ei oikein ole tapahtunut mitään, jos ei ota huomioon viikon talvilomaa mummulassa ja pikkumies O:n 3-vuotissynttäreitä, joita juhlittiin kokonaista kolme kertaa, kevään huikeaa edistymistä, laiskiaisen kehitystä, keittiö-olohuoneen rakentamista (ei siis enää purkamista!!!) ja muuta "pientä". Piha on taas mutavelliä ja pyykinpesukone saa sen(kin) ansiosta pyöriä voimiensa rajoilla. Mielessä on muhinut idea uudesta blogista, siitä sitten myöhemmin. Ja onhan tuota tullut mietittyä (taas kerran), että mitä sitä isona alkaisi tehdä. No, keittiö-olohuoneen lattialankut tulevat tällä viikolla, siinä sitä sitten riittää hommakkaa niiden vahaamisessa, ei tarvitse miettiä sen suuremmin syntyjä syviä.

Tilauksessa...

Keittiön pyöreän pöydän ympärille on tilauksessa neljä Eamesia sekä väitöslahjaksi saamani tämä. Eihän siinä mennyt kuin 3 vuotta... :)

Hassua, viime aikoina olen nähnyt paljon unia ystävistä, jotka olen kadottanut maailman tuuliin - ehkä törmäämme pian. Tosin melkoisen epätodennäköistä, kuka täältä kotoa tulisi katsomaan, kun en ole oikein muistanut mainostaakaan, että olemme muuttaneet...

Turhamaisuuksia?

Olen lapsosten kaitsemisen ja remontin keskellä onnistunut lukemaan myös pari Gloriaa, välillä kun on mukava paeta maailmaan, joka on mahdollisimman kaukana omasta. Jutut ovat luokkaa 'tänä keväänä tämä laukku ja nuo kengät ovat tosinaisen merkki', vaikka täytyy myöntää, että mukaan mahtuu myös ihan kiinnostavia juttuja kiinnostavista ihmisistä. No anyway, silmään pisti taas yksi laukkujuttu, jonka mukaan nyt on IHAN PAKKO saada keltainen, vihreä, punainen, sininen ja jos jonkin värinen laukku kevään tulon kunniaksi. En taida kuulua ihan tuohon Glorian tosinaisten kategoriaan, kun viime aikoina on ollut IHAN PAKKO ostaa radio jossa on cd-soitin ja iPod-telakka, muutama levy ei-niin-naisellista musiikkia (jos nyt on pakko lähteä mukaan stereotyypittelyyn) ja mielessä pyörivät lähinnä kattopaneelit ja toisen auton osto. Myönnetään, toisen (tai oikeastaan kolmannen) auton osto on varsinainen ekoteko (meidän Volkkari sitä vasta onkin!), mutta näin maalla asuessa huomaa nopeasti, että jos mielii kuljettaa lapsia jonnekin ja paremman puoliskoni pitäisi lähteä työmatkalle, niin kaksi autoa on vähän niinkuin must.

Mutta niistä laukuista. En siedä mitään Vuittoneita ym. mutta oranssi nahkalaukku on ollut kauan hakusessa. Kerran sellaisen löysin Kanadasta (olisi ollut se unelmalaukku), mutta tyhmyyksissäni (oikeasti!) en sitä ostanut, kun ajattelin sen silloin olevan turhan kallis. Olenpa sitä monen monta kertaa katunut... Kai minussakin sentään jotain naiselliseksi luokiteltavaa sitten on :)

Johan tässä menee hermot!

No niin, nyt kun keittiö on tilauksessa ja osa siitä jo maksettukin, niin eiköhän toimitusaika muuttunut huhtikuun loppuun. Miten kauan tässä pitää keittolevyllä ja mikroaaltouunilla väkertää?!?!?! Tosin aika hyväksi sitä on oppinut, tänään paistoimme laskiaisen kunniaksi banaanilättyjä ja keittojakin on helppo tehdä lähes käden käänteessä. Mutta kyllä minä sitä uunia kaipaan kuitenkin kovasti. Puuh, on sitten parasta olla hyvä keittiö.

Pikkumies O peuhasi tänään niin paljon lumessa, että pää oli ihan märkä ja tukka sitä myöten kikkaralla. Söpö! :) Laiskiainen nukkuu laiskiaisasennossa, pieni ihminen on vielä niin pieni, välillä sitä havahtuu ihmettelemään, että eihän tuo ole vielä neljää kuukauttakaan vanha.

Minä tykkään!

Tykätä-sana on kokenut kohtalokkaan inflaation facebookin myötä (jos joku nyt ei vielä tiedä, niin vihaan facebookia), niin kaunis ja käyttökelpoinen sana kuin onkin. Mutta facebookia uhmaten aion sitä käyttää :)

Oi miten paljon tykkään kuunnella ulkona riehuvaa myrskyä, kääriytyä peiton alle ja halia rakkaimpiani. Oi miten paljon tykkään taas valokuvata, kamerat löytyivät vihdoinkin muuttotavaroista :) Oi miten paljon tykkään suunnitella tulevaa, odottaa kesää ja ihmetellä. Oi miten paljon tykkään Fazerin Lontoon rae -suklaasta. Ja vaikka mitä.

Sitten on niitä -isin päätteisiä tykkäämisiä. Oi miten tykkäisin herätä aamulla aikaisin, keittää kahvit ja vain olla vähän aikaa. Oi miten tykkäisin mennä nukkumaan myöhään, katsoa ehkä jonkun ohjelman televisiosta, kuunnella musiikkia ja miettiä maailman menoa. Aamu- ja iltatorkulle mahdotonta. Ja kun lapsoset eivät mene sänkyyn jos iskä ja äiti eivät tule, niin ei oikein ole vaihtoehtoakaan. Joka ilta ajattelen, että nyt kun nämä tästä nukahtavat, niin menen ja kirjoitan kaikki kirjoittamattomat sähköpostit, keitän kupposen kuumaa ja luen lehden tai etsin internetin ihmeellisestä maailmasta ihmeellisiä juttuja. Mutta ei. Seuraava muistikuva on aamulta. Siinä meni sekin yö.

Tänään rakastuin...

... punaiseen nuhanenään
... valloittavaan hampaattomaan hymyyn
... pieneen päättäväiseen poikaan, jonka leuka silti vapisi, kun piti jäädä päivähoitoon
... auringonpaisteeseen
... ihan vain tähän hetkeen
... suurtalouskeittiöihin tarkoitettuun yleiskoneeseen

Ihanaa päivää kaikille!

Vihreää vastarintaa

Mainitsin kenties joskus, että pyrimme remontoimaan Teppalan mahdollisimman luonnollisin materiaalein, jotta talovanhuksesta tulisi taas hengittävä ja jotta se jaksaisi nähdä vielä monenmonta sukupolvea - jos nyt ihmiskunnalla kovin monta sukupolvea on jäljellä. Ahdistaa ajatus siitä, että itse me tässä olemme tuhoamassa maapalloa surkeilla valinnoillamme ja typerällä massakulutuksellamme. Joulun välipäivinä tuli monta hyvää conscious-raising dokumenttia kuluttamisesta; tiesittekö esim. että ranskalaisella tuoretukkutorilla kokonainen appelsiinilasti (yli 8000 kg) menee suoraan roskiin, jos mukana on pari liian kypsää appelsiinia? Siis yli 8000 kiloa appelsiineja on ensin tuotettu ja rahdattu järjettömillä kustannuksilla ja sitten se ei kelpaa kun kaikki appelsiinit eivät ole priimayksilöitä? Voi pyhä jysäys sentään. Tai että amerikkalaiset hampurilaisketjut heittävät joka päivä useita kymmeniä kiloja pakastettua lihaa ja kanaa pois vain sen takia, että asiakkaille on aina tarjottava tuoreita aineksia - niitä siis säilytetään vain päivä pakasteessa. Haloo, se on pakaste!!! Toinen syy on se, että asiakkaille ei saa koskaan sanoa, että joku tuote on loppu, joten kaikkea täytyy aina olla pakastettuna, vaikka sitä myytäisiin vain yksi rupuinen kappale kuukaudessa.

Suosikkidokumenttini 'Vihreä vastarinta' tuli myös uusintana, jossa esiteltiin esim. freeganismia ja vaihtoehtoisia tapoja elää ja asua. Haluaisin joskus kokeilla esim. asumista ekokylässä, joita on noussut viime vuosina mm. Kaliforniaan. Tai katsotaan nyt, miten ekologisen saamme Teppalasta tehtyä :) Kompostori on nyt haun alla, saisimme sitten ensi kesäksi hyvää ja vahvaa multaa kurpitsaviljelmälle.

En kyllä itse ole mikään malliesimerkki ekologisesta eläjästä, varsinkaan nyt kun ei ole keittiötä eikä kummoista tiskausmahdollisuutta, mutta aina voi tehdä jotain, vaikka vain ihan pientäkin, jotta tulevaisuus olisi luonnon kannalta parempi. Pikkumies O on hyvin sisäistänyt roskien idean - jos se on roska, se laitetaan roskiin. Toisaalta hän on ihan liian innokas kurkkimaan sisään kaikkiin eteen tuleviin roskakoreihin, varsinkin kun ei vielä tuota roskisdyykkauksen ideaa ymmärrä... Tosin olen hieman huolestunut hänessä kasvavasta kapitalistista - jos joku tavara on rikki tai loppu, niin "pitää mennä kauppaan ja ostaa uusi"... :)

Kaikenlaista

Istun kotitakki (kyllä, minulla on sellainen) päällä pöydän ääressä, syön jäätelöä ja katson, tai paremminkin kuuntelen, yksin Voice of Finlandia, pikkumies O:n suosikkiohjelmaa. Herra itse on nukkumassa pois pahaa oloa, flunssa iski koko perheeseen. Kunhan nyt pikkuneiti P säästyisi tältä, on jo tällä viikolla joutunut kestämään 3 rokotetta. Aika menee taas kerran vauhdilla ja näköjään vuosi vuodelta sitä pysyy huonommin perässä.  Pakkanen paukkuu ulkona vaikka olin jo vaipua epätoivoon kunnon talven saapumisen suhteen. En tosin muistanut, että pakkasella myös meikäläisen nenäverisuonet aukeavat valloilleen - ajelin tässä muutama päivä taaksepäin apteekkiin ja eiköhän kesken matkan alkanut nenä vuotaa verta kuin Niagaran putoukset kerrassaan. En oikein voinut pysähtyäkään ja yritin sitten parhaani mukaan tiirailla tuulilasista, etten aja kenenkään päälle. Siinä sitten apteekin pihaan päästyäni ihmettelin, että mitä helkkaria tässä nyt pitäisi tehdä, kun naama on veressä, kädet on veressä ja autossa ei ole yhden ainutta paperinpalaa. Tuli sitten pipo oikein hyötykäyttöön... Ai niin, täytyy muista pestä se :)

Olemme tietenkin joutuneet lämmittämään talovanhustamme oikein urakalla mutta lämmintä on riittänyt ihmeen hyvin. Ja ah sitä villasukkien ihanuutta - pienenä niitä vihasi (miksi näitä saa aina joululahjaksi?), nyt "aikuisena" villasukat ovat parhain lahja, mitä olla voi. Meikäläisestä kun ei ole kutojaksi, niin täytyy luottaa aina siihen, että joulupukki tuo ainakin yhdet villasukat.

Pakkaspäivät ovat tuoneet mukanaan myös ihanan auringon. Pienet, heikotkin auringonsäteet antavat toivoa kevään tulosta, jota kuitenkin aina niin kovasti tulee odotettua. Rakastan kunnon talvia, mutta ilman aurinkoa vaipuisin kokonaan talvihorrokseen.

Täytyy mennä katsomaan sitä reppanapesuetta.
-Rouva P

Ei sittenkään Ikeaa

Aikamme pyöriteltyämme ja kieriteltyämme eri vaihtoehtoja keittiöremontin suhteen saimme asian päätökseen. Tai alkuun. Kävimme tilaamassa kalusteet keittiöön. Ei tullut sittenkään Ikeaa - keittiöt näyttävät kuvissa hienoilta, mutta sitten kun niitä menee paikan päälle katsomaan, niin joutuu toteamaan, että "jaahas, tällaisia". Ei se Ikea sitten kuitenkaan ole meidän juttu. Päädyimme alkuperäiseen vaihtoehtoon eli Scavoliniin. Ja jos se pikkumiehemme ajaa polkuautolla saarekkeesta sisään, niin sitten ajaa - ainakin keittiö on sellainen, mistä olemme haaveilleet. Ja taas kerran olisi pitänyt uskoa, että se ensimmäinen vaihtoehto on paras, koska näin se tuppaa olevan kaikissa edesottamuksissamme. Mutta että keittiö on tulossa, tosin saahan/joutuuhan tässä vielä pari kuukautta nauttia nouto- ja mikroruoasta... Joudun siis edelleen haaveilemaan pullanteosta ja kakkujen paistosta. Meillä on jo pitkä lista ruoista mitä tehdään heti kun keittiö on valmis. Lasagne taitaa olla ykkössijalla.

Sinänsä eri vaihtoehtojen kartoittaminen oli hyvin silmiä avartavaa, varsinkin kun kyseessä on yli satavuotias talo, jossa ei juuri suoraa pintaa ole. Yhteen aikaan ajattelimme, että tekisimme keittiön vanhoista antiikkikalusteista, mutta niissä ongelma on kalusteiden syvyys - nykyajan kodinkoneet ovat niin syviä, ettei niitä saa tungettua kapoisiin antiikkikaappeihin. Teollisuuskeittiö on edelleen itselläni haaveissa, mutta tähän projektiin sekään ei oikein sovi. Mennään siis modernilla otteella ja ripotellaan sekaan kaikkea oman näköistä :)

Meillä kävi juhlat

Nyt on pikkuneidillä nimi. Juhlien päätteeksi suunnistimme paikalliseen hotelliin keilaamaan. En ollut koskaan moista kokeillut ja positiivisesti yllätyin - hauskaa oli! Kiitokset kaikille loistavasta seurasta :)

Viime aikoina on bloggaaminen ollut turhan vähäistä, kaikenlaista kiirusta sitä on olevinaan joka päivä. Lasten kehityksestä sen huomaa, miten nopeasti päivät hurahtavat ohi. Pikkumies O on kehittänyt ihan oman sanavarastonsa ja tietää paljon sellaisia sanoja, joita ei tuossa iässä vielä tarvitsisi tietää. Esimerkiksi äidin rasvapurkissa kuulemma lukee valtiopäivä. Hän on myös ihastunut katkarapuihin ja mustekalarenkaisiin. Äidin pieni ihana poika.

Pikkuneiti P, "laiskiainen", syö huolestuttavalla intensiteetillä nyrkkejään, taitaa alkaa tehdä hampaita. Huhhuijakkaa... :)

Huomenna takaisin Teppalaan remonttia edistämään - aika hyvin sitä on tottunut siihen "keittiö-olohuone-pyykinkuivaushuone-leikkihuone samassa" -touhuun. Suunnitelmia on, päätökset ne vaikeuksia tuottavat.