Luomuilua

Koska aiomme remontoida Teppalan mahdollisimman luonnonmukaisesti, voinen täällä avautua muistakin luomukokeiluistani. En ole kovin innostunut siitä, että kaikki tupataan täyteen kemikaaleja ja muita turhakkeita, joita ilmankin pärjäisi, saati eläisi uskomukseni mukaan paremmin. Niinpä olen pikkuhiljaa tehnyt kokeiluja, ruoka-aineiden lisäksi, luonnon-/luomukosmetiikan parissa. Ja nyt on pakko pistää tähän melkoinen mainospläjäys. Olen ollut vähän skeptinen luontoäidin tarjoamien antimien toiminnasta erityisesti deodoranttien suhteen, mutta kun ahdistaa kaikenlaiset alumiinit ja alkoholit, niin olen pistänyt testiin muutaman sellaisen hajusteen, missä ei ole muuta kuin luonnollisia aineita. Ja hurahtanut täysin latvialaisen Madaran valikoimaan. Madaran deodorantti valittiin muistaakseni viime vuonna Glorian yhdeksi parhaaksi kauneustuotteeksi ja ei ihme - se oikeasti TOIMII!!! Olen kokeillut myös kasvojen puhdistustuotteita ja kosteusvoiteita ja ne ovat ehkä parhaita, mitä olen koskaan käyttänyt. Eli nyt kipin kapin kokeilemaan - tosin itse joudun tilaamaan ne verkkokaupasta, kun ei niitä täälläpäin muualta saa. Huomasin myös, että Anttila on ottanut valikoimiinsa saksalaisen Santen ja kokeilussa on nyt heidän kosteusvoiteensa - katsotaan minkälainen vaikutus sillä on :) Pidän myös paljon apteekeista saatavan Decubalin uudesta ecological -sarjasta. Vielä kun löytäisi hyviä hiustenhoitotuotteita - Tigiä parempiin en ole törmännyt... Jostain täytyy siis vielä tinkiä :)

Kaikenlaista ihmettelyä

Perjantain Talouselämässä oli mielipidekirjoitus naisten ja miesten välisistä eroista ja johtajapaikoista. Se kun on tunnettu tosiasia (tässä kohtaa täytyy nyt mainita, että rouva P:n maailmassa tosiasia on HIEMAN eri asia kuin mitä iltapäivälehdistä voi lukea - olenhan vannoutunut sosiaalisen konstruktionismin kannattaja), että naisia on johtajapaikoilla huomattavasti vähemmän kuin miehiä. Mietin pitkään, että kirjoitanko aiheesta tänne, mutta kun on tuohon samaiseen aiheeseen tullut jonkun verran perehdyttyä, niin en voi vastustaa kiusausta. Elikkäs Erkki tai Pekka tai Heikki tai Jorma tai kuka nyt lieneekin väitti, että naisten ja miesten väliset erot johtuvat sellaisesta yksinkertaisesta asiasta kuin älykkyysosamäärä. Miehet ovat yhdysvaltalaistutkimuksen (siis yhden sellaisen) mukaan älykkäämpiä kuin naiset. Mensan jäsenistä suurempi osa on miehiä, koska he nyt vain ovat älykkäämpiä. Kuinka moni nainen pystyy ylittämään Mensan rajan? Kumma kyllä, tämä ei saanut minua raivostumaan. Keskustelin asiasta herra P:n kanssa - siinä on ihminen joka pystyy perustelemaan kaiken ÄLYKKÄÄSTI. Anyway, lopputulemana päädyimme siihen, että siinä oli taas rustattu kirjoitus, jossa ei ole mitään sisältöä. Älykkyystestit ovat jo sinällään vääristyneitä - ne mittaavat tietynlaista "älykkyyttä", esim. kolmiulotteista hahmottamiskykyä. Itse en pärjäisi ko. testeissä ollenkaan, en pysty hahmottamaan maailmaa kolmiulotteisesti. On myös todettu, että älykkyystestit suosivat valkoisia, kristillisiä miehiä - ihan niinkuin suurin osa 1900-luvun johtajuustutkimuksesta, eikä vähintään siksi, että niissä ei tutkita muita kuin valkoisia, kristillisiä miehiä.

Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että älykkyyttä on myös se, että kieltäytyy johtotehtävistä. Olen surullisena seurannut, mitä valta tekee ihmisille, se kun ei sovi kaikille. Tai paremminkin, kaikki eivät osaa sitä käyttää.

Ai että pitäisikö naisia olla enemmän johtotehtävissä? Kts. edellinen kommentti.

Äly hoi, älä jätä.

Kotihommia

Tänään olen tehnyt kotia. Siivonnut (ja imuroinut sitä perhanan mattoa), pessyt pyykkiä ja leiponut kolme kakkua. Hullua, voisi joku sanoa. Nam, sanon minä.

Astianpesukoneemme on sanomassa sopimustaan lopullisesti irti, vaikka olen kovasti yrittänyt sanoa sille, että ei kiltti, ei nyt. Eipä tuo kuuntele.

Olemme tilanneet talveksi kaksi puukuormaa Teppalaa varten. Voi tulla kylmä talvi. Tai sitten ei. Olemme myös hämmästelleet sitä, miten edullista on lämmittää puulla. Kröhöm, tähän väliin voisi kai joku sanoa, että onkos teillä sitä kokemusta siitä, miten paljon sitä puuta menee ison talon lämmittämiseen? No ei ole - vielä. Perimätiedon mukaan kolme puukuormaa riittää selviytymään ankaran talven läpi. Enkä nyt ole ajatellutkaan, että talossa mikään lämmin olisi. Jos olisi edes 15 astetta. Tai 18. Enempäähän ihminen ei oikeasti tarvitse. Villasukat ovat sitä varten, että niitä pidetään jalassa, jos on kylmä.

Odotusta

Tänään olen odottanut arvokuljetusta saapuvaksi. Kuljetuksessa saapuvilla vermeillä pääsee sitten ensi vuonna naamiaisiin :)

Olen jo useamman päivän odottanut ensilumen saapumista. Sää ja ulkoilman tuoksu enteilevät sitä, mutta vielä ei ole näkynyt. No, olen ihan liian aikaisessa ja ihan liian optimistinen, ensilumi tulee aina herra P:n syntymäpäivänä. En käsitä.

Haluaisin lähteä käymään Teppalassa, kävellä pihalle kertyneissä lehtikasoissa ja haistella palavan puun tuoksua. Ja suunnitella. Kaikkea.

Ai niin, O on opetellut kaikki automerkit. Niin kauan kyseli, että oppi. Miehet.

Lääkärinmunia ja vippejä

Tänään sattui sellainen hassu juttu, että löysin ilmaisjakelusta jutun, joka johti siihen, että eräs monien mielestä varmasti very important person on tulossa katsomaan asuntoamme. Koska asuntomme ostamaan tarjoutunut 'nuoripari' (välittäjän määritelmä - ja ovathan he nuoria, 80-luvulla syntyneitä) ei ole saanut omaa asuntoaan vielä kaupaksi, ajattelimme, että väliaikainen vuokralainen voisi olla paikallaan, jotta itse voisimme muuttaa Teppalaan. Sen verran itsekin kumarran very important personin suuntaan, että aamulla on sitten siivous edessä. Tai ylipäätään se on mielestäni kohteliasta ketä tahansa asuntoa katsomaan tulevaa kohtaan. Katsotaan nyt, mihin tämä maha taipuu, kävelykään ei enää näytä vaappuvan ankan kävelyltä, vaan paremminkin pakkosyötetyn hanhen lyllerrykseltä.

Koska tänään O:lla kävi vieraita, sai hän sen kunniaksi syödä yhden lääkärinmunan. Tulkaa katsomaan mitä ne ovat... :) Niitä varmasti tarjoillaan myös Teppalassa.

Tänään

Tänään Teppalan Kylämestarilla on asiaa. Ajattelin alunperin, että pitäisin tämän puhtaana remonttiblogina (pieninä horjahduksina sallittaisiin keskustelu ruoasta, juomasta, elokuvista, kirjoista ja musiikista), mutta tänään tuntuu siltä, että asiaa riittäisi vaikka mistä. Katsotaan siis, mihin päädytään.

Tänään aamulla viedessämme O:n hoitoon takana ajava auto ajoi kolarin. Vika ei ollut kyseisessä autoilijassa, vaan 'muuttuneissa liikennejärjestelyissä', otaksun. Voisin purputtaa ihmisten ajotavoista loputtomasti, mutta en edes aloita. En nyt.

Tänään kuuntelin dvd-levyä cd-levynä. Jossain vaiheessa hoksasin, että on se nyt kumma, kun sama kappale soi koko ajan ja siitäkin vain osa. Eilen keitin kahvia ilman vettä.

Tänään olen katsonut peiliin ja ajatellut, että onpa minulla ankea tukka. Ja harmaa. En ole värjännyt sitä sitten viime kevään. No, sopii hyvin yhteen muun ulkoisen olemuksen kanssa. Tässä vaiheessa päälle laitetaan sitä, mitä mahtuu. Ei näytä kovin mairittelevalta. Minulla on ollut vähän ikävä Alajärven Marimekkoon, mikä muuten on Suomen paras Marimekko. Putiikin pitäjällä on uskomattoman hyvä maku vaatteiden suhteen ja hän osaa tilata sitä, mikä sopii ei-ihan-kokoa-38 oleville ihmisille.

Tänään kävin siinä yhdessä saksalaisessa ruokakaupassa, jossa ei ehkä olisi korrektia käydä. Mutta kun sieltä saa kaupungin parhaat hedelmät. Ja mehut (oi, se verigreippimehu on sitten niin hyvää!). Ja juustot. Ja jogurtit. Ja ja ja. Kävin myös meidän uudessa K-kaupassa, koska sieltä saa ainoana paikkana Pappagalloa. Ei tarvinne perusteluja... :)

Tänään(kin) hamstrasin lisää joulukonvehteja. Se pitää aloittaa hyvissä ajoin, muutoin ei ole mitään mitä hamstrata. Naurakaa vaan, mutta täällä itärajalla naapuri on vikkelä viemään kaupoista KAIKEN.

Tänään sain pitkästä aikaa keskityttyä paperin kirjoittamiseen. Se lähtee Uuteen Seelantiin, jonne olisi itselläkin ollut mahdollisuus lennähtää joulukuun alussa (pirkules, Uuteen Seelantiin!), mutta jostain syystä en nyt sinne mene.

Tänään(kin) olen ajatellut sitä isoa asiaa, että meillä on ihan oma talo. Ja joka pitäisi remontoida. Herra P on ahkerasti opiskellut hirsitaloasiantuntemusta (ja melkoinen ekspertti onkin!) kun me muut nukumme. Pikkumies O ja hänen äitinsä kun yleensä nukahtavat tuossa seitsemän, kahdeksan aikoihin. Mihin katosivat kaikki ne illat, kun vielä jaksoin valvoa? Siitä tuntuu olevan sata vuotta aikaa.

Mutta nyt menen keittämään kahvia paremmalla onnella kuin eilen. Ja tekemään valkosuklaa-mustikka-juustokakun, jonka ohjeen joskus löysin täältä. Meille tulee huomenna vieraita.

Olen ajatellut mennä suklaakouluun. Tai ehkä parempi paikka olisi suklaavieroituskoulu :)

PS: Näin kahvinkeiton jälkeen todettakoon että tällä kertaa unohdin lisätä papuja. Uusiksi meni.

Tyhjiä lupauksia

Meille tehtiin viime viikolla ilmastoinnin nuohous. Sen yhteydessä selvisi, että ilmastointi tarvitsee pientä hienosäätöä, putket kun oli saunan päällä menneet aikoinaan vähän väärin... Koska olimme odottaneet nuohousta yli vuoden, ajattelin, että eipä tuo korjauskaan varmaan ihan hetkelleen tapahdu. Ilmastointimiehetpä yllättivät ja olivat valmiita korjaamaan väärät asennukset heti. Seuraavaksi piti alkaa metsästää kirvesmiestä, koska saunan katto piti repiä auki. No sellainenkin löytyi suht nopealla aikataululla. Kirvesmies tuli, teki pienen reiän kattoon ja lähti. Ja kas kummaa, eihän se mihinkään riittänyt. Niinpä herra P joutui repimään itse koko katon auki. Fiksaukset tehtiin viime torstaina ja kirvesmiehen oli määrä tulla laittamaan katon laudat takaisin paikalleen heti. Ei näkynyt torstaina, ei perjantaina. Ei maantaina, ei tänään tiistaina. Eikä varmaan näy koskaan. Eipä tuo vastaa puhelimeenkaan. Missä on näiden ihmisten moraali? Mistä näille 'remonttireiskoille' maksetaan? Ei ainakaan lupausten pitämisestä. ARRGGHHH!!!!!!

Virhehankinnoista, osa 1

Kun olimme pistämässä nykyistä asuntoamme myyntiin, mieleen juolahti ajatus, että olohuoneeseen voisi ostaa uuden maton hyvin palvelleen mutta myös hyvin ruokaisan ja juomaisan tilalle. Olisi sitten näytöissä ainakin hieno matto. No, menimme kauppaan ja silmään pisti ihanan lämpimän oranssi villamatto. (Ja kyllä, oli sen kaupan kallein matto). Olin kuitenkin pidemmän aikaa etsinyt tuon sävyistä mattoa ja kun se nyt sattui olemaan Hanna Korvelan Pop-matto, niin ajattelin, että laadusta kannattaa maksaa. Suunnittelimme, että se kulkisi mukanamme sitten aikanaan uuteen kotiin ja siitä vielä pitkälle eteenpäin.

Koska emme hennoneet laittaa mattoa lattiaan muuta kuin näyttöjen ajaksi (pieni mies ja arvokas villamatto eivät ole kovin yhteensopivia), matto sai jonkin aikaa olla muut ajat varastossa. Kesän päätteeksi kuitenkin ajattelimme, että testataan mitä matto kestää. No, vähänhän tuosta nukkaa lähti, mutta se kuuluikin asiaan. Villamatot ovat sellaisia. Meni päivä ja toinenkin ja kolmaskin ja viideskymmenes ja yhdeksäskymmenes (you get the point) ja nukkaa senkuin lähti. Ja lähtee edelleen. Tukuttain. Hoito-ohjeissa sanotaan tyyliin, että matto saattaa tarvita muutaman imurointikerran ennenkuin se on täydessä terässä. SAATTAA? MUUTAMAN? Olen imuroinut maton ehkä noin sata kertaa eikä loppua näy, viimeksi juuri äsken. Ja nyt rouva P on hyvin, hyvin vihainen. Laadusta tykkään maksaa, muusta en. Tässä saa nyt taas suomalainen käsityöläisosaaminen hävetä! Ja arvatkaa, minkälaista angstia tämä aiheuttaa siivousfriikahtavalle ihmiselle?!?!?!

Remontoinnista

Tänään oli Taloussanomissa ihan hyvä juttu remontointikustannuksista ja kaikesta, mikä voi mennä pieleen. Onneksi meillä ei ainakaan omasta mielestämme ole mitään harhaluuloa siitä, mitä mikäkin maksaa. Kaikki maksaa paljon meidän maulla ja tyylillä. Jos minulle annetaan kymmenen vaihtoehtoa ihan mistä asiasta tahansa sokkotestinä, valitsen aina sen kalleimman. Ihan aina. Tätä on testattu sadat ja tuhannet kerrat. Kai se on jonkinlaista lahjakkuutta sekin :) Tottakai sitä aina toivoo, että asiat menisivät suit sait sukkelaan, mutta todellisuus on usein ihan toinen ja ihan joka asiassa. Mutta kaikki aikanaan. Jos nyt saataisiin aloitettua, edetään voimavarojen ja rahatilanteen mukaan.

O pääsi tänään pitkästä aikaa hoitoon ja leikkimään kavereiden kanssa. Ilmoitin samalla hoitajalle, että muutamme loppuvuoden aikana, joten sekin on nyt virallista sille taholle. Ja mitäs sitä sitten itse tekee, kun O on hoidossa? No pullaa tietenkin! Kuuntelen samalla Steven Wilsonin uutta levyä, joka on paljon paljon progempi kuin aiempi levy. Ja hyvä niin, ei ainakaan pääse kuuntelija helpolla.

Ai niin, kävimme viime viikolla kylässä ystävämme luona ja sain siellä ensi kertaa maistaa Nescafe Dolce Gustosta turisevaa kaffenplöröä, tarkemmin lattea. Oli muuten hyvää! Olin tosi positiivisesti yllättynyt, jotenkin olen ajatellut, että ei niistä laitteista ole oikeaa kahvia tekemään. Suurena erikoiskahvien ystävänä tämä(kin) täytyi laittaa harkintalistalle :) Olemme ihmetelleet Mielen kahvikoneen hintaa (yli 2000 euroa) - en jaksa uskoa, että laite olisi hintansa arvoinen. Ja tuolla rahalla voi käydä jo aika monta kertaa kakkutädin luona juomassa cappuccinot ja espressot.

Ostoksilla

Kävimme tänään uuden Gigantin jättimyymälän avajaisissa, kaikkien muiden satojen eläkeläisten kanssa. En periaatteessa kannata kyseistä myymälää, koska en kovinkaan paljon pidä heidän tavastaan toimia. Mutta mutta kun oli kerran mahdollisuus hankkia uusi omenakone melkoisen edullisesti, niin päätimme ottaa riskin ja rynniä joukkoon mukaan. Olemme myös miettineet Mielen kodinkoneiden ostamista ja koska Gigantilla on Mielen edustus ja suht järkeviä kodinkonepakettitarjouksia, niin ajattelimme samalla tingata niitä. Eihän siitä mitään tullut. Ei saanut alennusta sentin senttiä. Koneet jäivät kauppaan.

On mielenkiintoista seurata, millä eri tavoin ihmiset käyttäytyvät myymälöiden avajaisissa. Viereisellä kassalla eräskin vanhempi mies osti 5 euron sauvasekoittimen ja 5 euron voileipägrillin. No saahan siinä varmaan rahoilleen vastinetta, ainakin vähäksi aikaa. Jaksan myös aina ihmetellä sitä, millaiset ihmisjoukot esimerkiksi ilmainen hernekeitto saa liikkeelle. Tässä yleensä näyttää olevan jonkinlainen sukupolvien kuilu. No, pienen lapsen vanhempina ei juuri ole aikaa tai kiinnostusta jäädä nauttimaan 'herkullisista' antimista...

Ja  jos nyt jotain kiinnostaa, niin saatatte ehkä nähdä meidät televisiossa. Ehkä meistä huokui määrätietoisuus tai sitten vain pienen terhakkaan pojan perässä juokseminen herätti huomion, mutta taisimme päästä Gigantin televisiomainokseen. Ei sillä että meiltä olisi mitään kysytty. Kamera työnnettiin nenän eteen ja käteen lahjakortti kiitokseksi. Onneksi emme itse katso televisiota - missä välissä sitäkin pitäisi ehtiä tehdä?

Keittiöunelmia, osa 1

No niin. Siitähän se alkaa, keittiöstä. Tai ainakin se on suunnitelmissa ensimmäisenä. Olen aina haaveillut isosta keittiöstä, johon mahtuisi kerrallaan useampi kuin yksi henkilö tekemään ruokaa. Varsinkin, kun O on myös osoittanut suurta kiinnostusta ruoanlaittoa kohtaan. Kun Herra P kävi mittailemassa, saimme keittiön kooksi noin 24 neliötä. Onhan se meille ehkä ihan riittävä - ainakin niin riittävä, että saamme sinne kunnon kokoisen saarekkeen ja vähän erilaisia ratkaisuja kuin se perinteinen ylä-/alakaapit + muu tilpehööri.

Rakastan ruokaa. Rakastan myös ruoanlaittoa. Ja ennen kaikkea leipomista. Tosin pullaa opettelin tekemään vasta kun odotin O:ta. Halusin kai alitajunnan tasolla olla pullantuoksuinen äiti :) Nyt ovat pullantekemiset jääneet melkoisen vähälle, mutta jotain yritän leipoa joka viikko. Ja tähän väliin täytyy nyt kyllä antaa suuret moitteet tämänhetkisen kotikaupunkimme kansalaisille ja heidän fiksaatiolleen siihen pirkuleen vihreään korttiin. Täällä oli (niin, OLI) aivan mahtava italialainen ravintola, joka ei laadussa hävinnyt kyllä millekään. Oli italialaiset kokit, italialaiset raaka-aineet (ja jäätelö!), mutta ei, ei kelvannut. 8 kuukautta ravintola pysyi auki. Kävimme ravintolassa usein lounaalla, koska hintakaan ei ollut vierailun este. Eipä siellä sitten ketään muita tainnutkaan käydä. En ole missään tavannut niin bonushenkistä kansaa kuin täällä. 'Ei mennä jos sieltä ei saa poonusta'. Voi herttinen... Voisin vuodattaa tästä vaikka kuinka pitkään - arvatkaa vaan onko meillä se vihreä kortti... NO EI OLE EIKÄ TULE!

Mutta takaisin asiaan. Jos mikään ei olisi este, niin Bulthaupin b2 todennäköisesti löytäisi kodin meiltä. Hinta kun kuitenkin pyörii useissa kymmenissä tuhansissa euroissa (kyllä!), niin kyllä se jonkinlaisen 'pienoisen' esteen muodostaa. Pidämme myös sekä Herra P että minä scavolineista ja yhtä saareketta olemmekin silmäilleet himoiten. Mutta onneksi on K ja hänen ihanainen suunnittelutoimistonsa. K, lämpenin heti sille toimistoihin suunnitellulle saarekkeelle :)

En pidä mistään pienestä. Jos ostetaan jotain, niin sen pitää olla kunnon kokoista. Ei me kyllä ikinä olla mitään pientä ostettukaan, ei edes vahingossa. Joten ei se keittiökään varmaan kovin pieni tule olemaan.

Ensimmäinen hankinta

Mikä on tärkeintä mitä voi remontin alkumetreillä hankkia? No tietenkin pakettiauto! Törmäsimme sattumalta (?) sympaattiseen, paljon nähneeseen vanhaan volkkariin, joka valloitti sydämemme välittömästi. Pakkohan se oli saada. Emme oikeastaan olleet edes miettineet pakettiauton hankkimista... O omi auton ensi silmäyksellä ja mikäs ihme se on - autosta on hyvät näköalat ja siellä voi ihmetellä kaikenlaista, kuten käteen jääviä ovenkahvoja. Omasta mielestäni auto tuoksuu NIIN hyvältä - työnteolta, polttoaineelta ja sellaiselta samalta sekoitukselta, miltä tuoksui lapsuudenkotini varastossa. Sinne piti aina mennä nuuhkimaan tunnelmaa. Sama tuoksu oli myös isäni kuorma-autoissa. Oi niitä vanhoja aikoja ja tuoksuja - ehkä siinä syy myös siihen, miksi pidän vanhoista taloista.

Nyt vain täytyy pitää peukkuja, että automme kestää rasittavan 500 kilometrin matkan uuteen kotiinsa - täyteen lastattuna tietenkin :)

Uusia alkuja

Ostimme talon. Sen pienen punaisen mökin maalta, lähempää sukulaisia, monen vuoden unelman. Tai ei se oikeastaan ole punainen. Eikä niin pienikään. Eikä niin maallakaan, mutta lähempänä se on. Ja se on todeksi tullut unelma. Enää puuttuu muutto ja, öh, 'kokonaisvaltainen' remontti... Remontti, joka on tarkoitus dokumentoida tässä blogissa. Onpa sitä sitten vanhana mitä muistella - toivottavasti :)

Niin, olemme jo useamman vuoden ajan etsineet vanhaa (tarkoittaa siis enemmän tai vähemmän 1900-luvun alkua), suht alkuperäiskuntoista taloa, jossa olisi jäljellä vuosisadan alun erityispiirteitä ja tietynlaista tuon ajan romantiikkaa. Kaakeli- ja pönttöuuneja, puulattioita, puuhelloja, vanhoja puutarhoja, suuria tontteja, hirsirunkoja. Hyviä hengittää ja nykymittapuulla ekologisia. Olemme nähneet ja hyljänneet - ken mistäkin syystä. Itselleni on tärkeää nähdä unta. Olen nähnyt unta kaikista taloista, joita olemme käyneet katsomassa - kaikki jollain tavalla kertoivat minulle, että "älkää ostako". Kunnes löysimme Lehmuston Teppalan kylästä. Siitäkin näin unta, pitkän ja erikoisen - ja unessa näin, että talon vieressä oli hautausmaa. Mutta se ei ollut mitenkään pelottavaa, näin lasten leikkivän hautausmaalla ja se, että hautausmaa oli talon vieressä, oli jotenkin luonnollista. Kun kävimme tekemässä kuntotarkastusta, yksi talon nyt entisistä omistajista kertoi, että tontilla on olemassa vanhoja hautakiviä, koska paikalla on joskus ammoisina aikoina ollut todennäköisesti hautausmaa. Spooky? No jokainen tehköön tulkintansa :) Minulle se vain oli taas yksi merkki, että talo kannattaisi ostaa.

Ja ketkäs sinne oikein muuttavat - sitten kun saadaan tässä muutama muu projekti ensin alta pois... Herra P, vaimonsa mukaan kaikkien kulmakuntien kovin nörtti, maailman paras isä ja aviopuoliso. Myös maailman diplomaattisin, pitkäpinnaisin ja ihanin ihminen. Keksii mitä vaan - kaikki toteuttamiskelpoista. Rouva P, jonka pää suurimman osan ajasta hilipatihippaa pilvissä, palautuu välillä maan pinnalle, mutta sitten taas lähtee takaisin luonnolliselle kiertoradalleen. Haluaisi olla maailman paras äiti, mutta ei pysty, ei omistamallaan temperamentilla (ainakaan jos maailman parasta äitiyttä mitataan rauhallisuudella ja sietokyvyllä). Yrittää silti jotenkin räpeltää. Pikkumies O, maailman ihanin 2,5 -vuotias kiharatukka, jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Ja sitten vielä aikanaan salaperäinen pikkuveli X, joka ei ehkä oikeasti ole pikkuveli. Ja kenelläkäs meistä sitten on se remonttipeukalo? No ei varmaan kenelläkään... Onneksi apujoukkoja on lähellä :)

Ai että mikä se Teppalan Kylämestari on? No, se on O:n keksimä arvonimi, josta hän alkoi höpistä kun kävimme katsomassa taloa ensimmäistä kertaa. Että kukin tehköön tästäkin tulkintansa.