Uusia alkuja

Ostimme talon. Sen pienen punaisen mökin maalta, lähempää sukulaisia, monen vuoden unelman. Tai ei se oikeastaan ole punainen. Eikä niin pienikään. Eikä niin maallakaan, mutta lähempänä se on. Ja se on todeksi tullut unelma. Enää puuttuu muutto ja, öh, 'kokonaisvaltainen' remontti... Remontti, joka on tarkoitus dokumentoida tässä blogissa. Onpa sitä sitten vanhana mitä muistella - toivottavasti :)

Niin, olemme jo useamman vuoden ajan etsineet vanhaa (tarkoittaa siis enemmän tai vähemmän 1900-luvun alkua), suht alkuperäiskuntoista taloa, jossa olisi jäljellä vuosisadan alun erityispiirteitä ja tietynlaista tuon ajan romantiikkaa. Kaakeli- ja pönttöuuneja, puulattioita, puuhelloja, vanhoja puutarhoja, suuria tontteja, hirsirunkoja. Hyviä hengittää ja nykymittapuulla ekologisia. Olemme nähneet ja hyljänneet - ken mistäkin syystä. Itselleni on tärkeää nähdä unta. Olen nähnyt unta kaikista taloista, joita olemme käyneet katsomassa - kaikki jollain tavalla kertoivat minulle, että "älkää ostako". Kunnes löysimme Lehmuston Teppalan kylästä. Siitäkin näin unta, pitkän ja erikoisen - ja unessa näin, että talon vieressä oli hautausmaa. Mutta se ei ollut mitenkään pelottavaa, näin lasten leikkivän hautausmaalla ja se, että hautausmaa oli talon vieressä, oli jotenkin luonnollista. Kun kävimme tekemässä kuntotarkastusta, yksi talon nyt entisistä omistajista kertoi, että tontilla on olemassa vanhoja hautakiviä, koska paikalla on joskus ammoisina aikoina ollut todennäköisesti hautausmaa. Spooky? No jokainen tehköön tulkintansa :) Minulle se vain oli taas yksi merkki, että talo kannattaisi ostaa.

Ja ketkäs sinne oikein muuttavat - sitten kun saadaan tässä muutama muu projekti ensin alta pois... Herra P, vaimonsa mukaan kaikkien kulmakuntien kovin nörtti, maailman paras isä ja aviopuoliso. Myös maailman diplomaattisin, pitkäpinnaisin ja ihanin ihminen. Keksii mitä vaan - kaikki toteuttamiskelpoista. Rouva P, jonka pää suurimman osan ajasta hilipatihippaa pilvissä, palautuu välillä maan pinnalle, mutta sitten taas lähtee takaisin luonnolliselle kiertoradalleen. Haluaisi olla maailman paras äiti, mutta ei pysty, ei omistamallaan temperamentilla (ainakaan jos maailman parasta äitiyttä mitataan rauhallisuudella ja sietokyvyllä). Yrittää silti jotenkin räpeltää. Pikkumies O, maailman ihanin 2,5 -vuotias kiharatukka, jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Ja sitten vielä aikanaan salaperäinen pikkuveli X, joka ei ehkä oikeasti ole pikkuveli. Ja kenelläkäs meistä sitten on se remonttipeukalo? No ei varmaan kenelläkään... Onneksi apujoukkoja on lähellä :)

Ai että mikä se Teppalan Kylämestari on? No, se on O:n keksimä arvonimi, josta hän alkoi höpistä kun kävimme katsomassa taloa ensimmäistä kertaa. Että kukin tehköön tästäkin tulkintansa.